älykäs intuitio – oivaltamisen uusi ulottuvuus

Voiko ideoita tilata tietoisesti?

Joskus tahtoisi idean, mutta sitä ei vain kuulu. Ei hätää – ideoita on mahdollista myös tilata!

Keinot ideoiden tilaamiseen intuition kautta ovat hyvin henkilökohtaisia. Havainnoimme ja käsittelemme tietoa eri tavoin ja niinpä viritymme intuitioon parhaiten nimenomaan henkilökohtaisin menetelmin.

Parhaiten toimivat sisäsyntyiset menetelmät tai ne jotka kehittää itse itselleen. Mutta ei hätää – toisten käyttämät menetelmät voivat auttaa – joko sellaisenaan tai kannustaen omien menetelmien luomiseen.

Inspiroivana esimerkkinä on käsikirjoittaja, Lee David Zlotoff, joka loi kulttisarjaksi muodostuneen MacGyver-ohjelman. Sarjasta tuli lyhyessä ajassa erittäin suosittu ja Zlotofin ideat tyrehtyivät.

Parhaat ideansa hän huomasi saavansa ajaessaan autoa. Tai ollessaan suihkussa. Mutta eihän hän voinut olla koko päivää suihkussa!

Zlotoff huomasi, että alitajunta tarjoili ylivertaiset ratkaisut. Eli juuri silloin kun hän puuhaili jotakin keskittyneesti, vastaukset pulpahtivat hänen mieleensä.

Niinpä hän alkoi aktiivisesti kehittää menetelmää, jonka avulla voisi nopeuttaa ideoiden keksimistä. Hän osti koottavan pienoismallin ja alkoi rakentaa sitä antaakseen alitajunnalleen tilaa.

Työ ei missään nimessä saanut edellyttää pohtimista, vaan rutiininomainen ja tarkkuutta vaativa puuhastelu oli parasta.

Mutta ennen työskentelyä hän kirjoitti paperille kysymyksen, esimerkiksi: Ketkä ovat seuraavan jakson ilkimykset? Aikaa 15 minuuttia. Ja meni siis rakentamaan pienoismalleja.

Menetelmän ydin oli aikarajan antamisessa. Zlotoff huomasi, että jos hän ei antanut itselleen aikarajaa, vastaus saattoi tulla seuraavana päivänä, tai vasta seuraavalla viikolla!

Aikaraja oli tyypillisesti jotakin 10–30 minuutin väliltä, jonka jälkeen vastaus oli valmiina. Joka ainoa kerta. Se ei aina ollut lopullinen ratkaisu, mutta se oli vastaus, jonka avulla hän pääsi eteenpäin.

Näin työskennellen hän lopulta saattoi käyttää päivästä kuusi tuntia pienoismallin rakentamiseen ja vain kaksi tuntia kirjoittamiseen. Mutta käsikirjoitus eteni tehokkaammin ja paremmin kuin millään muulla keinoin.

Ideoiden syntymistä voi avustaa. Ota käyttöösi nämä neljä toimivaa konstia.

Ensinnäkin, kun mielesi saa selkeän tavoitteen, se alkaa työskennellä tavoitteen ratkaisemiseksi. Intuitio alkaa hakea, yhdistellä ja suodattaa kaikkea mikä mahdollisesti liittyy tavoitteen saavuttamiseen.

Toiseksi, intuition toimintaa ja vastauksen löytymistä tukee irtipäästäminen (disconnect). Eli, kun olet asettanut tavoitteen, päästä irti. Siinä auttaa jonkin täysin muun tekemisen aloittaminen. Jos et katkaise yhteyttä idean löytymiseen, alkaa mielikuvituksesi syöttää mieleesi materiaalia.

Yhteyden katkaisemalla saat paremman yhteyden alitajuiseen ja intuitiiviseen mieleen, joka saattaa ehdottaa paljon huimempia ja luovempia ideoita kuin mielikuvituksesi, jonka komentaisit käyntiin käskystä.

Tätä voi verrata jousiammuntaan. Ensin valitaan maali, sitten viritetään nuoli. Ja sitten päästetään irti. Ilman että päästää irti nuolesta, ei voi osua maaliin.

Kolmas tehokeino on rutiininomainen työskentely. Rutiinitehtävä pitää mielen kiireisenä, ”tärkeässä toimessa”. Ei-tietoinen mieli saa silloin paremmin tilaa toimia ja assosioida. Kontrolloitujen ajatusten väliin jää ikään kuin enemmän tilaa. Uusia yhteyksiä syntyy helpommin ja hedelmällinen lopputulos saa vapauden pulpahtaa mieleen.

Neljäs keino on kirjoittaa kysymys paperille tai sanoa se ääneen. Kysymys saapuu näin tietoomme useamman aistin kautta ja konkretisoituu paremmin kuin vain mielessä pohtimalla. Kysymyksen muotoilu on tärkeää. Mitä selkeämpi ja täsmällisempi kysymys, sen selkeämpi vastaus.

Teksti ja harjoitus: Asta Raami. Kuva: Anu Yanar.
Lähteet:
Raami, A. (2015). Intuition Unleashed. Väitöskirja. Aalto-yliopisto.
Raami, A. (2016). Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä. Kustantamo S&S.
Lee David Zlotoffin haastattelu Podcastissa, The Making of MacGyver With David Lee Zlotoff.

Kirjoita paperille kysymys mihin tarvitset vastauksen. Mitä täsmällisempi kysymys, sen täsmällisemmän vastauksen saat. Anna itsellesi aikaraja ja kirjoita se kysymyksen viereen.

Sitten tee jotain aivan muuta. Mielellään rutiininomaista puuhastelua. Aikarajan mentyä kirjaa kaikki typerimmätkin ideat muistiin. Vasta kun olet saanut kaikki ideat muistiin, on aika arvioida tuotoksia.

Jaa tämä materiaali:
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn
intuitioon virittyminen